perjantai, 29. huhtikuu 2005

Nyt on kevät!

Kevät on tullut kaupunkiin.  Asumme kaupungin keskustassa vanhassa puutalokorttelissa, tosin uudessa talossa.  Pihapiiri muodostuu laajasta sisäpihasta, jota reunustavat vuosikymmeniä vanhat puut ja pensaat.

Sirkutus alkaa heti auringonnousun jälkeen ja sitä jatkuu laskuun saakka.  Pihan penkkeihin ovat nousseet krookukset, tulppaani ja sinililjat ja sivummalla kurottelee leskenlehti.  Erityisen paljon liikennettä on lintulaudan ympärillä.

Kevät näkyy myös kaupunkikuvassa.  Pahimmat hiekat on poistetu ja ilman laatu on selvästi parantunut.  Ainoa haitta on katutyöt, jotka näillä näkymin jatkuvat keskustassa vielä muutaman viikon ajan Pitkälläkadulla ja Hovioikeudenpuistikolla.  Itse torialue elää myllerryksen vallassa vielä syksyyn.  Ensi vuonna kaiken pitäisi olla valmista,. Sen jälkeen meillä vaasalaisilla on Suomen komein kävely- ja liikeakeskusta.

Juuri nyt odotan suurella mielenkiinnolla kuvanveistäjä Erkki Kanniston kahta patsasta koristamaan torialuetta.  Ne tulevat ns. vesiaihaeen yhteydeen aivan torin ytimeen.  Kiitos kuuluu tietysti myös torin suunnittelleille aarkkitehdeille Heikki Aitoaho ja Kaarle Viljanen.

sunnuntai, 24. huhtikuu 2005

Kerro itsestäsi

Kun kukaan ei käy kylässä!

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Kaikki bloggarit haluavat, että juuri heidän blogissaan kävisi mahdollisimman monta vierasta.  Surkeimmassa tapauksessa sivuilla ei käy juuri kukaan ja jos käykin, niin suurin osa kävijöistä on erilaisia skripetejä. Onneksi asialle voi tehdä jotain.  Paras keino on lisätä oma sivu mahdollisimman moneen hakukoneeseen.

 

Sitä ennen kannattaa ottaa itselleen ilmainen web-mail-osoite eli tekaistu osoite, jonka nimenä voi olla vaikkapa matin.roskat(at)xxxx.xxx

 

Muuten käy niin kuin ystävälleni, joka ahersi monta tuntia submittaamalla ( hakusanat: submit site)  sivuaan hakukoneisiin.  Joka kerta häntä pyydettiin laittamaan oma sähköpostiosoite rekisteröitymisen yhteydessä , jonka hän myös antoi.  Vajaan vuorokauden kuluessa ystäväni oli saanut yli 700 roskapostia ja vielä seuraavana päivänä 400 lisää.

 

Kannattaa siis olla varovainen. Noin 95% kaikista Internetin hakukoneilla suoritetuista hauista menee viiden suurimman hakukoneen kautta, joten riittää hyvin kun rekiröi oman sivunsa näihin.  Tämän lisäksi omia sivuja kannattaa mainostaa keskustelufoorumeilla ja kaikkialla missä ihmiset liikkuvat.

 

Tämä ei tietenkään vielä riitä.  Jos sivuilla ei ole sisältöä niin mikään ei auta.

 

Makupaloja tutkiessani huomasin, että siellä ei ole tätä mainiota vuodatus-palvelua.  Pyysin Makupalojen ylläpitäjiä lisäämään palvelu linkkilistaansa.  Näin todennäköisesti myös tapahtuu.

 

Hakusanoja ja fraaseja: hakukone optimointi, rekisteröi sivusi hakukoneisiin, "lisää kotisivusi hakekoneisiin", "lisää sivut ilmaiseksi"  submit site (ole varovainen käyttäessäsi tätä hakua. Saatat saada satoja roskaposteja  ellei sinulla sitten ole oma laatikko roskapostia varten)

 

Tässä muutamia osoitteita, joiden kautta voi lisätä oman sivunsa.ja saada lisää tietoa "hakukone optimoinnista".

 

Tietoviikon artikkeli:

http://www.tietoviikko.fi/doc.te?f_id=530823

 

Lisää tietosi ilmaiseksi 17 hakukoneeseen:

http://submit.tiedot.net/

 

Lisää Fennica.net:

http://fennica.net/infra/lisays/index.html

lauantai, 23. huhtikuu 2005

Tavallista elämää

Futisperheen arkea

Juniori oli kuusi vuotias kun hän meni ensimmäisen kerran futisharkkoihin kirkon vieressä olevalle kentälle.  Kevät oli vasta aluillaan ja kentällä oli lammikoita.  Poika juoksi vimmatusti pallon perässä kunnes eteen tuli lammikko.  Vauhti pysähtyi kuin seinään ja poika ryhtyi kaivelemaan lammikkoa tossuillaan kunnes valmentaja tuli ja herätti hänet futistodellisuuteeen.

Viikon kuluttua pysähdyksen aiheutti kentän yläpuolella liitelevä lokki, jota poika jäi tuijottelemaaan.  Valmentajan oli tälläkin kerralla toimitttava unilukkarina.

Nyt noista päivistä on kulunut seitsemän vuotta.  Pojasta on kasvanut futisjunnu.  Olemme käyneet lävitse kaikki tyypilliset futisperheen ongelmat, joihin ei millään ole voinut varautua ennakolta.  Olemme myös omakohtaisesti kokeneet sen julman kohtelun, jonka kohteeksi ei niin lahjakkaat jalkapalloa rakastavat lapset joutuvat.

Olemme kokeneet valmentajan sanelupolitiikan ja panneet merkille valkun ympäarillä pyörivän ukkoköörin militaristisen asenteen ja paljon muuta.  Olemme kulkeneet kauppaamassa jos jotakin, haravoineeet, maalanneet ja kiillottaneet milloin mitäkin että pojat saisivat rahaa kenttä- ja hallimaksuihin ja turnausmatkalle.

Poika on toistaiseksi roikkunut mukana niukin naukin.  Me vanhempina ymmärrämme että pian on edessä se hetki, jolloin pojalle on ryhdyttävä etsimään uusi urheiluharrastus. Se ottaa sydämestä jo nyt. 

Mutta ainakin vielä tämä kesä jatketaan näin.  Sen jälkeen tulee se väistämätön suuri ja vaikea hetki, jolloin hyvät erotetaan akanoista ja vuohet lampaista.  Sitä en soisi, mutta en asialle mitään voi. Poika on enemmän musiikki- kuin futismiehiä.

Tänään oli herätys puoli  seitsemältä kun poika lähti naapurikaupunkiin turnaukseen iloisena siitä, että pääsi A-ketjuun ainakin vielä tämän kerran.

perjantai, 22. huhtikuu 2005

Arkipäivän impressioita

Tällainen blogi on kovin kiehtova.  Sen jälkeen kun lapset olivat lähteneet kouluun puoli yhdeksältä, kirjoitin kuivahkon artikkelin ja menin syömään rekkamiesten terminaalin ruokalaan.  Paikka on kaupungin paras ja hinnaltaan edullinen.  Perjantai ja maanantai ovat paikan parhaita päiviä. 

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Selitys on yksinkertainen.  Monet rekat yöpyvät viikonvaihteen yli terminaalin pihalla ja rekkamiehet syövät kuivaa muonaa ja kioskien roskaruokaa.  Maanantaina heillä on heti aamusta kova nälkä ja perjantaisin on syytä tankata pitkää viikonloppua varten.  Paikassa on myös rento meininki.  Rekkamiesten joukossa on ilmiselviä persoonallisuuksia.

 

Näkyipä paikassa sellainenkin ihme kuin naispuolinen rekkakuski.  Jos joku kuvittelee hänet jonkinlaiseksi "Tamara Pressiksi", tankinkokoiseksi ja bulldogin näköiseksi niin erehtyy.  Tämä rekkakuskitar oli pieni, hento ja hyvännäköinen.

 

Täällä sitä taas ollaan

Täällä sitä taas ollaan jo toiseen kertaan tänään.  Löysin vuodatuksen eilen ja yöllä mietin, että annan blogilleni persoonallisen nimen "omanlainen.vuodatus"   Kun äsken kävin googlettamassa sanaa "omanlainen" näytti Google 1300 osumaa.  Siitä sait.  Olisi pitänyt hoksata googlettaa ensin ja miettiä nimi uudelleen.  Tuossa se nyt kuitenkin on.

 

Googletuksen tulokset ovat mielenkiintoisia.  Tässä puolitusinaa näytettä:

 

-Jokainen on omanlainen.

-Jokainen on omanlainen, koskettavan erilainen.

-Tyttö olet omanlainen, niin ihanan erilainen.

-Siellä oli ihan omanlainen tuoksunsa.

-Kullakin urheilijalla on omanlainen latu tallattavanaan ja kukin nauttikoon
tavallaan myös matkanteosta

-Kullakin urheilijalla on omanlainen latu tallattavanaan.

 

Että tällaisia havaintoja tällä kertaa.

perjantai, 22. huhtikuu 2005

Omanlainen Vuodatus

Tämä kuva on otettu 6. huhtikuuta 2005 

Aamu on kolea ja pilvinen. Lapset istuvat keittiön pöydän ääressä syömässä aamupalaa.  Vanhempi lukee aamun lehden etuosaa ja nuorempi urheiluosastoa.  Keittiössä on hiljaista. Ovatko he jo tulleet siihen ikään, jolloin riitely on vaihtunut veljen ja sisaren ystävyydeksi? 

Tähän aikaan vuodesta  aamun rutiineihin kuuluu käydä tervehtimässä kevättä.  "Huomenta krookus".  "Huomenta tulppaaani" ja "Huomenta viinimarjapensas".

Viinimarjapensaassa näkyvät jo ensimmäiset silmut.  Myös parvekkeen edessä kasvava tuoksuvattu on saanut ensimmäiset silmunsa.  Äkkiä huomaan että parvekeeen säleikön takana kasvava hortensia on sekin herännyt kevääseen.

Kello on 8.26.